tiistai 29. toukokuuta 2018


Nousemassa koneeseen, joka vei meidät Budapestiin.

Szentendre, pieni kylä Budapestistä pohjoiseen, täällä sijaitsee myös majapaikkamme sekä minun(Mika) ja Valtterin työpaikat, Kaisun työpaikka on Budapestissä.

Budabestissä





Matkamme alkoi maanantaina 28.5. Lensimme aikaisin aamulla Kajaanin lentokentältä Helsinkiin. Meillä oli jonkun verran luppo aikaa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kävimme kahvilla yhdessä lentokentän kahvilassa ja samassa kahvilassa istui tubettajat Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali. Menimme juttelemaan tietenkin heidän kanssaan. Jaakko kysyi mitä opiskelemme ja kerroimme tiekin heille ja puhuttiinkin jo matkasta Unkariin. Puhuimme myös heidän kanssaan lähihoitajan työstä.
Saavuimme siis Unkariin puolenpäivän aikaan. Ensimmäisenä hyppäsimme taksin kyytiin Budapestin lentokentällä ja taksi kuski vei meidät Wexedun Szentendren toimistolle. Toimistolla tapasimme oppaamme Hajnin. Hän kertoi meille käytännön asioita ja opasti mm. Metrokorttien hankkimisessa. Sitten päivä jatkui lounaalla ja Szentendren kiertokävelyllä. Pääsimme myös majoittumaan. Sitten olimme vapaalla loppuillan.

Tiistai 29.5.

Tänään tiistaina päivä alkoi aikaisin klo 7. Söimme aamupalan meille annetuilla eväillä. 7.30 lähdimme kävelemään Szentendren rautatieasemalle. Tapasimme siellä toisen ohjaajamme Judithin. Judith vei meidät Unkarin sydämmeen, Budapestiin. Budapestissä ensimmäiseksi menimme Kaisun työpaikalle, Kehitysvammaisten päivätoimintakeskukseen. Kaisu kertoo työpaikasta tarkemmin hänen postauksessaan. Sitten Judith kertoi meille Budapestistä ja kiertelilmmi pitkin kaupunkia, oli kaenuun juntit hukassa. Puoli kolmen maissa Judith joutui lähtemään toimistolleen ja jäimme kiertelemään Budapestiin. Viiden maissa lähdimme junalla kohti Szentendreä. Kävimme syömässä illalla majapaikkamme läheisessä kreikkalaisessa ravintolassa. Nyt on ilta ja menemme kohta nukkumaan sillä huomenna on mielenkiintoinen päivä, minä ja Valtteri näämme työpaikkamme.

Terkuin Mika